Sosiaalisen median luoma ammattikunta: somevaikuttajat

Entisaikoina julkkikset olivat kaikkien seuraamia idoleita, joiden jokaista liikettä matkittiin, pukeutumistyyliä kopioitiin ja heidän elämäntavastaan haaveiltiin. Tänä päivänä julkisuuden henkilöt ovat jäämässä pahasti sosiaalisen median vaikuttajien jalkoihin. Kyseisten vaikuttajien tarjoamat kaupalliset yhteistyöt ovat muodostuneet markkinoinnin valossa suureksi trendiksi. Se on muodostunut jopa niin suureksi ilmiöksi, että tänä päivänä puhutaan vaikuttajamarkkinoinnista. Nykyisin kaikki digitaalisen median käyttäjät altistuvat enemmän tai vähemmän vaikuttajien muodostamaan sisältöön, joka voi olla kuvia, videoita tai kirjoituksia.

Vaikuttajien tehtävänä onkin luoda mielenkiintoista sisältöä ja välittää se sosiaalisen median kautta seuraajilleen. Heidän ei tarvitse olla julkisuuden henkilöitä, vaan melkeinpä kenestä tahansa, jolla on into kuvaamiseen, videoimiseen, puhumiseen tai kirjoittamiseen, voi kehittyä vaikuttajaksi. He voivat olla somevaikuttajia tai somepersoonia.

Vaikuttaja voi olla yhden henkilön lisäksi myös ryhmä tai yhteisö. Somevaikuttajan sanoma on tarkoitettu isolle massalle, eikä pelkästään somekanavien jäsenille. Somepersoona taasen esiintyy somekanavilla, kuten Facebookissa, Instagramissa tai Twitterissä.

Miten vaikuttajaksi tullaan?

Somevaikuttajaksi ei synnytä yhdessä yössä. Tavallinen sosiaalisen median käyttäjä joutuu tekemään runsaasti työtä sen eteen, ja olemaan aktiivinen yhdessä tai useammassa somekanavassa. Julkisuuden henkilöt tekevät tässä poikkeuksen, sillä heillä on jo valmiiksi usean tuhannen seuraajan yleisö. Myös bloggaajat, jotka ovat vuosien saatossa ehtineet kerätä itselleen laajan lukijakunnan, lasketaan mukaan somevaikuttajien piiriin. Vaikuttaja on siis aluksi luonut menestyksen joko blogimaailman tai sosiaalisen median kautta, joka voi viedä useita vuosia.

Vaikka tie on pitkä ja raskas, niin tästä huolimatta kenestä tahansa voi muodostua vaikuttaja riippumatta sukupuolesta, iästä tai uskonnosta. Jokaisella meillä on oma vaikutuspiirimme, joita kutsutaan sosiaalisessa mediassa seuraajiksi. Seuraajien määrä voi toisilla olla laskettavissa kymmenissä ja toisilla miljoonissa. Heitä kuitenkin yhdistää mahdollisuus vaikuttaa seuraajiensa ostopäätöksiin mielipiteillään ja suosituksillaan.

Tutkimusten mukaan jopa 92 prosenttia kuluttajista luottaa enemmän vaikuttajan kuin brändin viestiin ostopäätöstä tehdessään. Taika on yksinkertaisesti siinä, että vaikutusvaltaisen henkilön välittämä viesti brändistä on uskottavampi.

Vaikuttajan teho riippuu monesta tekijästä

Asiantuntijoiden mukaan vaikuttajan teho riippuu useista tekijöistä. Tärkein niistä on uskottavuus, eli kuinka uskottavaa sisältöä vaikuttaja julkaisee. Uskottavuuteen vaikuttaa sisällön mielenkiintoisuus ja täten koukuttavuus. Vaikuttajamarkkinointi onkin suurelta osin sisältömarkkinointia.

Niin ikään yhteiskumppanien määrä on tärkeää. Yhden tuotteen tai palvelun mainostaminen jokaisessa viestissä eli postauksessa vaikuttaa negatiivisesti tavoittavuuteen ja sitoutumiseen. Kukaan ei voi sietää kokoaikaista mainostusta, vaikka sen lähde olisi paras ystävä. Yhteistyön täytyy siis sujua tiettyjen rajojen sisällä, eikä se saa olla liian painostavaa.

Tärkeimpänä tekijänä viestin tavoitettavuuteen on se, kuinka suuren idolin asemassa vaikuttaja on omien seuraajiensa keskuudessa. Mitä suuremmasta idolista on kyse, sitä enemmän häntä halutaan kopioida ja matkia, ja tällä tavoin vaikuttajan teho seuraajakuntaansa on huomattavasti suurempi. Tällöin hän voi siirtyä markkinoimaan tuotteita myös somekanavien ulkopuolelle, kuten messuille, tapahtumiin, perinteisessä printtimediassa tai vaikka televisiossa. Aito vaikuttaja tunnetaan sosiaalisen median ulkopuolellakin. Tänä päivänä raja julkisuuden henkilöiden ja somevaikuttajien välillä on erittäin ohut.

Vaikuttajamarkkinointi on yrityksen ja vaikuttajan yhteistyötä

Vaikuttajamarkkinointia nähdään jatkuvasti sosiaalisessa mediassa. Joissain tapauksissa se on maksettua, ja toisinaan kyse on vaikuttajan omasta intohimosta tai tyytyväisyydestä tiettyä palvelua tai tuotetta kohtaan. Vaikuttajamarkkinoinnin vaikutukset voivat parhaimmillaan johtaa ostohysteriaan, tai toisena ääripäänä vain pieneen tavoittavuuteen. Yrityksen pyrkimyksenä on käyttää vaikuttajaa kehittääkseen brändinsä imagoa ja yrityskuvaa, sekä tietenkin lisätä myyntiä. Imagon ja yrityskuvan parantamisen lisäksi tietoisuutta palvelusta, yrityksestä tai tuotteesta pyritään kasvattamaan kuluttajien keskuudessa ja löytämään uusia kohdeyleisöjä.

Vaikuttajamarkkinoinnin onnistumisen tärkein tekijä on oikean vaikuttajan valinta. Vaikuttajan ja yrityksen välinen sujuva yhteistyö ja molempien brändien yhteensopivuus ovat tae toivotuille tuloksille. Yritys voi valita vaikuttajan ja lähestyä häntä, tai toisaalta vaikuttaja voi itse ottaa yhteyttä yritykseen, jonka näkee hyödylliseksi itselleen ja jota pitää mielenkiintoisena. Tärkeintä on kiinnittää huomiota siihen, että vaikuttajan ja brändin kohderyhmät ovat sama ja arvomaailmat kohtaavat. Yhteistyön täytyy olla luonnollista, ettei seuraaja saa vaikutelmaa siitä, että vaikuttaja edustaa brändiä vain rahan takia.

Vaikuttajamarkkinoinnin hyödyt

Oikein valitun vaikuttajan ja yrityksen yhteistyön tuloksena syntyy melkeinpä poikkeuksetta positiivisia tuloksia. Se on erittäin edullinen ja melko vaivaton markkinoinnin keino etenkin silloin, kun sisällön tuottamisen jättää vaikuttajan tehtäväksi.

Vaikuttajamarkkinoinnin toteutuksessa täytyy ottaa huomioon kampanjan riski-hyötysuhde, eli kuinka iso mahdollinen hyöty kyseisestä vaikuttajasta on verrattuna siitä syntyviin mahdollisiin riskeihin. Suurimpana riskinä on itse vaikuttaja ja se, kuinka oikea valinta hän on yritykselle tai brändille. Valinnassa kannattaakin käyttää apuna ammattilaisia, eikä luottaa pelkkiin päätelmiin tai mutu-tuntumaan.

Vaikuttajamarkkinoinnin tulevaisuus

Yritykset pyrkivät jatkuvasti saamaan markkinoinnista mahdollisimman suuren hyödyn, ja sama koskee myös vaikuttajamarkkinointia. Tästä syystä ne seuraavat vaikuttajan persoonan lisäksi myös seuraajamääriä.

Tulevaisuudessa sosiaalisen median suosion kasvaessa ja kanavien lisääntyessä myös vaikuttajien määrä tulee kasvamaan. Tällöin yhteistyötä varten yritykset etsivät käsiinsä juuri ne persoonat, joilla on suurimmat seuraajakunnat. Täten kynnys nousta vaikuttajaksi kasvaa. Vaikuttajilta tullaan vaatimaan yhä enemmän, jonka johdosta vaikuttajista tulee muodostumaan yhä suositumpi ammattiryhmä esimerkiksi muusikoiden ja näyttelijöiden rinnalle.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *